Huomenna olisi sitten ensimmäinen konsulentin tapaaminen  ja tietysti punnitus kuurin aloittamisen jälkeen. Hieman hermostuttaa ja jännittää vaikka kiloja on kyllä lähtenyt. Tosin ei ihan sillä tahdilla kuin mitä itse ajattelin mutta hyvä että edes ne mitä on lähtenyt. 

Oma vaaka näytti maanantai-aamuna ennen kuurin aloitusta 135.9kg. Tänä aamuna, samoin kuin eilen, lukema oli tasan 131kg. Mietin että onko tämä normaalia että vaikka vähäenergisellä ruokavaliolla olenkin enkä ole mitään ylimääräistä suuhuni laittanut, niin näitä stoppeja tulee. Siis kun olo ei ole missään vaiheessa ollut mitenkään huono tai että olisi ollut nälkä tai jotain muuta. En tiedä vaikuttaako tähän painonpudotukseen se että eilen tuli liikuttua normaalin 30min sijasta se 45min. Tänään on ollut ihan vaan makoilupäivä, pientä kivennäisvesitankkausta vaan joten saa nähdä miten akan lopulta käy. Jostain luin myös sitä  että liian iso kulutettujen ja syötyjen kalorien erotus voisi saada painon pudotuksen jämähtämään paikoilleen. Tiedä sitten, mutta toivon totisesti että tämä kuuri olisi jatkossa ihan yhtä hyvä kuin tähänkin asti.

Tällainen lyhyt päivitys tällä kertaa… Nyt kivennäisvesipullo käteen ja sohvalle katsomaan telkkaria ja hermoilemaan huomista. APUA!