Eilinen siis...  Koko päivä oli täynnä stressiä, huolta ja pientä pelkoakin sillä tyttäreni isä, ex-aviomieheni, oli kadonnut jonnekin. Kolmeen päivään en tavoittanut häntä ja huoli tietysti nosti päätään kun hän sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Häntä etsiessä meni koko päivä. Soittelin sukulaiset yms ihmiset joiden luona mies olisi voinut olla tai jotka olisivat voineet kuulla miehestä. Tiesin myös että miehellä on uusi naisystävä mutta ongelmaksi tuli se etten tiennyt hänen nimeään. Onneksi tyttäremme tiesi kuka tämä nainen on ja fb:n kautta sainkin häneen yhteyden. Helpotuksekseni sieltä tulikin viesti että siellä hän on eikä hänellä ole mitään hätää, puhelin vain oli jäänyt kotiin.

Painonpudotusrintamalla ei mitään uutta. Kiloja lähtee pikkuhiljaa ja kohta olis ensimmäiselle kympille heilutettava hyvästit. Olen iloinen ja riemuitsen suuresti tästä kilojen karisemisesta mutta ei tästä ihan ilman vaivaa päästä. Selkä on ruvennut oireilemaan, ilmeisestikin sen takia että kilot lähtee niin kovaa vauhtia ettei selkälihakset pysy mukana. Huomenna onkin onneksi sitten salilla varattuna aika henkilökohtaiseen ohjaukseen jossa sitten katsotaan selkäliikkeitä joilla vahvistaa lihaksia ja lisätä selän liikkuvuutta.