sunnuntai, 20. toukokuu 2012

Aika kuluu kuin siivillä

En ole ehtinyt enkä kyllä muistanutkaan päivitellä tätä blogia pitkään aikaan. On tapahtunut niin paljon kaikenlaista kivaa että ajatukset ovat olleet niissä asioissa.

Personal Trainer on ollut loistava palvelu. Vielä olis pari tapaamista jäljellä ja sen jälkeen olisin taas omillani. Liikuntaa ei mun päivästä puutu, oli PT käytössä tai ei. Mulle tuli kolme viikkoa sitten pieni labradorinnoutajan pentu, Upi. Upi on opaskoirakoulun pentu ja hänestä tulee isona opaskoira, jos kaikki sujuu suunnitellusti. Upilla on oma blogi, upikasvaa.blogspot.com josta pystyy seuraamaan hänen elämäänsä.

 

maanantai, 23. tammikuu 2012

Eka treeni PT:n kanssa.

Tänään oli eka treeni pt:n kanssa. Käytiin vielä läpi toistojen kanssa se torstaina tehty saliohjelma ja uskokaa tai älkää mutta mä nautin siitä piinasta ihan täysillä. Koskaan ennen en ole salitreenistä nauttinut niin paljon kuin tänään, vaikka hiki lensi ihan kunnolla. Tai ehkä mä just siksi nautinkin. =)

Ruokailut sen sijaan ovat taas menneet vähän niin kuin vituralleen, mutta eiköhän sitä niistä kaloreista taas päästä eroon kun liikkumaan taas pääsee. Viikonloppuna tuli repsahdettua oikein kunnolla, mutta jos en nyt ihan väärin ole ymmärtänyt niin sitähän se painonpudotus ja painonhallinta on: repsahduksia ja ryhdistäytymisiä. =) Nyt taas on menossa ryhdistäytyminen, toivottavasti nyt kestää sinne tavoitteeseen asti.

torstai, 19. tammikuu 2012

Tähän astisen elämäni paras päätös

Tänään tuli tehtyä tähän astisen elämäni paras päätös. Kävin salilla ja tarkoitus oli että päivitetään vain saliohjelma. Otin sitten puheeksi sen miten hankalaa on yhdistää vuorotyö, koiran ulosvienti ja lenkitys sekä oma kuntosalitreeni. Sitten käytiin läpi kaikkea muutakin ja lopputulokseksi tuli se että palkkasin itselleni 4kk:n ajaksi personal trainerin, jonka kanssa treenataan yhdessä ja joka potkii perseelle jos treeni alkaa tökkimään.  Lopullinen tavoite on 27.5 liikuttava Naisten kymppi, joka pitäis saada taivallettua hieman kävelyä nopeammin. Tulossa on siis hikinen kevät mutta so what. Pääseepähän kiloista eroon ja kunto kohoaa.
 

Ikinä en ole aikaisemmin ollut tällasessa mukana,, saa nähdä mitä tapahtuu ja miten treenit lopulta sitten sujuu...

tiistai, 17. tammikuu 2012

Vähän väsyttää

Olipas tänään ihana päivä! Näihin voisi melkein tottua.

Aamulla tein reilun tunnin mittaisen metsälenkin Kultaisennoutajani Hopsun kanssa. Vaikka aluksi vähän säikähdinkin, niin lopulta meitä hymyilytti kaikkia kun törmättiin meidän metsälenkillä partioajossa olevaan poliisimaijaan. Hopsuhan ei ole koskaan nähnyt poliisia saati poliisimaijaa läheltä ja herrahan sitten vapaana ollessaan sain hepulin ja piiritti hepulillaan poliisimaijaa niin että sen piti pysähtyä. Kun sitten poliisit palas takasin päin niin mulla oli koira kiinni ja poliisit ajoivat hymyillen ohi ja moikkasivat. Tais olla vähän piristystä heidänkin partioelämäänsä... :D

Illalla yritin mennä tekemään sitten salitreeniä, mutta siitä ei tullut mitään. Metsäretki Hopsun kanssa vei kaikki energiat niin ettei paljon jaksanut muuta kuin polkea pyörällä. Oli kuitenkin kivaa pyörähtää salilla ja nähdä paria vanhaa tuttua ryhmäliikuntaohjaajaa. Toinen jopa pyyteli kääntymään takaisin hänen tunnilleen mutten jaksanut edes ajatella moista.

Näitä päiviä voisi olla enemmän.... Ja niitähän tulee kunhan kevät tässä etenee

tiistai, 17. tammikuu 2012

98.8

Siinä lukema minkä vaaka tänä aamuna näytti... En taaskaan muista koska viimeksi olen näin vähän painanut.  Pitkä on ollut matka 136kg:sta tähän mutta ihanaa että se matka on nyt tehty. Eikä tämä matka nyt tähän lopu, vaan edelleen taivalletaan kiloja ylimääräisiä kiloja vastaan taistellen, sillä ei niitä ihan vielä oo kaikkia voitettu. Mutta silti, tuntuu hyvältä että 38kg on jo saanut kyytiä... =)

 

Nyt ei ehdi jorista enempää. Aamupala kutsuu ja sen jälkeen lupasin Hopsulle että mennään metsälenkille, kun ei ole aikoihin käyty. Metsälenkin jälkeen vielä salille, joko punttitreeniin tai illalla pumppiin. Saa nähdä... Saunaan on pakko kuitenkin päästä.